Josef Stalin ja H.G. Wells, marxismi vastaan liberalismi: haastattelu


H.G. Wells (1866-1946) oli englantilainen kirjailija ja toimittaja, joka tuli erityisesti tunnetuksi tieteisromaaneistaan. Poliittisesti hän oli lähella Fabian-seuran sosialisteja.H.G. Wells picture

Hän vieraili Neuvostoliitossa aikana jolloin läntinen kapitalismi oli toipumassa syvästä taloudellisesta kriisistä. Fasismin ja kansallissosialismin nousu olivat muuttamassa kansainvälisen politiikan kuvioita.

Neuvostoliitossa Stalin (1878-1953) oli käynnistettyään ensimmäisen viisivuotissuunnitelman tuhonnut itsenäiset talonpoikaisviljelmät. Kollektivisoinnin (toisin sanoen talonpoikien omaisuuden ryöstön) aikaisessa terrorissa, nälänhädässä ja sitä seuranneissa sairauksissa menehtyi 1930-luvun ensi vuosina 4-10 miljoonaa ihmistä.

Stalin oli haastattelun aikoihin henkilökohtaisesti astumassa syvemmälle maailmaan, jossa tämän bolshevistisen pelimiehen psyykkeen täytti jyrkentyvä alemmuuskompleksinen suuruudenhulluus, armeliaisuuden ja julmuuden yhdistelmä, johon sekoittui vainoharhaista itsevarmuutta. Yksi kynnys kyseiseen sielunmaisemaan oli historiantutkija Simon Sebag Montefioren mukaan Stalinin toisen vaimon itsemurha marraskuussa 1932. Nadja Allilujevan kuoleman jälkeen Stalin ei ollut entisensä. Kirov murhattiin puolisen vuotta haastattelusta, ja sen jälkeen Stalinin 30-luvun varsinainen lihamylly alkoi jauhaa.

Haastattelussa Stalin puolustaa porvariston, pahojen ihmisten tuhoamista (vaikka sitä ei ääneen sanotakaan), hän uskoo historian vääjäämättömiin lakeihin ja yksinkertaistaa katekismusmaisella ajattelullaan maailman veitsellä leikattavan kirkkaaksi.JV Stalin pic

Wells arvioi New Statesman -aikakauslehdessä Stalinia sanoin "En koskaan ole tavannut oikeudenmukaisempaa, vilpittömämpää ja rehellisempää ihmistä". (Lainaus on Wikipedian artikkelista H.G. Wells). Simon Sebag Montefiore on erinomaisessa kirjassaan "Stalin. The Court of the Red Tsar" (Vintage Books, 2005) arvioinut Stalinin nousun valtaan ohi muiden bolshevikkien osin johtuneenkin hänen sosiaalisista taidoistaan. Montefiore kirjoittaa: "Toisaalta hän oli kyvytön todelliseen empatiaan, samalla hän toisaalta on ystävyyssuhteiden mestari. Hän menetti toistuvasti malttinsa, mutta kun hän keskittyi lähimmäistensä hurmaamiseen, häntä ei voinut vastustaa." Montefiore lainaa Stalinin lähikaartiin 1930-luvulla nousseen Zhukovin vaikutelmaa ensitapaamisesta: "JV Stalinin olemus, hänen hiljainen äänensä, hänen päätelmiensä syvyys ja konkreettisuus, hänen keskittymisensä raportin kuunteluun teki minuun suuren vaikutuksen." Zhukov ei saanut tapaamisen jälkeisenä yönä nukutuksi.(s. 48)  



-----------------------------------------------------TEKSTI ALKAA--------------------------------------------------------

[New York, New Century Publishers, September 1937; reprinted October 1950. Joseph Stalin and H. G. Wells, Marxism VS. Liberalism: An Interview.]

HUOMAUTUS
H. G. Wells vieraili Neuvostoliitossa 1934 ja 23. heinäkuuta hän haastatteli Josef Stalinia. Keskustelu käytiin kello 16.00 ja 18.50 välillä, Sen nauhoitti Constantine Oumansky, silloinen Neuvostoliiton ulkoministeriön lehdistötoimiston päällikkö. H. G. Wells on hyväksynyt tämän painetun tekstin.


WELLS: Olen hyvin kiitollinen Teille, Mr. Stalin, siitä, että suostuitte tapaamaan minut. Kävin Yhdysvalloissa jokin aika sitten. Keskustelin pitkään presidentti Rooseveltin kanssa ja yritin hahmottaa hänen johtoajatuksiaan. Nyt olen saapunut luoksenne kysymään, mitä Te teette maailman muuttamiseksi. . . .

STALIN: Enpä paljoakaan. . . 

WELLS: Matkustelen maailmalla tavallisena ihmisenä ja tavallisena ihmisenä tarkkailen sitä, mitä ympärilläni tapahtuu.

STALIN: Teidän kaltaisenne merkittävät, kuuluisat miehet eivät ole "tavallisia ihmisiä". Tietysti vasta historia yksin voi osoittaa, kuinka merkittävä tämä tai tuo kuuluisuus on ollut; joka tapauksessa te ette katsele maailmaa "tavallisena ihmisenä".


WELLS: En teeskentele vaatimatonta. Tarkoitan sitä, että yritän katsella maailmaa tavallisen ihmisen silmin enkä puoluepoliitikkona tai vastuullisena virkamiehenä. Vierailu Yhdysvaltoihin sai mieleni kuohuksiin. Vanha taloudellinen maailma on romahtamassa; maan talouselämä järjestetään uudelleen uusien suuntaviivojen mukaisesti. Lenin sanoi: "Meidän on opiskeltava liike-elämää", opittava se kapitalisteilta. Tänään kapitalistien on opittava teiltä, omaksuttava sosialismin henki. Minusta näyttää siltä, että Yhdysvalloissa on käynnissä perusteellinen uudelleen organisointi, suunnitelmatalouden, toisin sanoen sosialistisen talouden luominen. Te ja Roosevelt lähdette liikkeelle kahdesta erilaisesta lähtökohdasta. Mutta eikö Washingtonin ja Moskovan aatteiden välillä ole yhteyttä, sukulaisuutta? Washingtonissa törmäsin samaan ilmiöön, joka on käynnissä täällä: perustetaan virastoja, luodaan uusia valtiollisia hallintokokonaisuuksia, organisoidaan kauan kaivattuja yhteiskunnallisia palveluja. He tarvitsevat, kuten tekin, suunnitelmallisuutta.

STALIN: Yhdysvallat pyrkii toisenlaiseen päämäärän kuin mihin me pyrimme Neuvostoliitossa. Päämäärä, johon amerikkalaiset pyrkivät nousee taloudellisista ongelmista, taloudellisesta kriisistä. Amerikkalaiset haluavat kriisistä eroon yksityisen pääoman toimin muuttamatta taloudellista perustaa. He yrittävät vähentää minimiin vahingot, menetykset, jotka johtuvat vallitsevasta taloudellisesta järjestelmästä. Täällä kuitenkin, kuten tiedätte, vanhan tuhotun taloudellisen perustan tilalle on luotu kokonaan erilainen, uusi taloudellinen perusta. Vaikka amerikkalaiset, jotka mainitsitte osittainkin saavuttaisivat tavoitteensa, toisin sanoen, vähentäisivät menetyksensä minimiin, he eivät tuhoa sisäsyntyisiä olemassaolevan kapitalistisen järjestelmän anarkistisia juuria. He säilyttävät taloudellisen järjestelmän, jonka täytyy väistämättä johtaa, eikä se voi muuta kuin johtaa, tuotannon anarkiaan. Parhaimmillaankin kysymys on siten, ei yhteiskunnan uudelleen oganisoimisesta, ei vanhan, anarkiaa ja kriisejä tuottavan yhteiskunnallisen järjestyksen poistamisesta, vaan joidenkin yhteiskunnan pahojen

290

piirteiden rajoittamisesta, joidenkin äärimmäisten piirteiden rajoittamisesta. Subjektiivisesti ehkä amerikkalaiset ajattelevat uudelleen organisoivansa yhteiskuntaa; objektiivisesti he kuitenkin säilyttävät nykyisen yhteiskunnan perustan. Sen vuoksi yhteiskunnan uudelleen organisoimista ei objektiivisesti ole olemassa.
Eikä myöskään suunnitelmataloutta. Mitä suunnitelmatalous on? Mitkä ovat sen piirteet? Suunnitelmatalous yrittää poistaa työttömyyden. Olettakaamme, että työttömyyden alentaminen tiettyyn minimiin, ja kapitalistisen järjestelmän ylläpitäminen on mahdollista. Mutta ei yksikään kapitalisti koskaan suostuisi poistamaan työttömyyttä kokonaan, poistamaan työttömien reserviarmeijaa, koska tämän armeijan tarkoituksena on aiheuttaa painetta työmarkkinoille ja varmistaa halvan työvoiman saanti. Tässä on yksi porvarillisen yhteiskunnan "suunnitelmatalouden" halkeamista. Lisäksi, suunnitelmatalous edellyttää kasvavaa tulosta teollisuusaloilla, joilla tuotetaan erityisesti massojen tarvitsemia tarvikkeita. Mutta tiedättehän, että kapitalismissa tuotannon laajentumisen motiivit ovat täysin toisenlaiset, ja että pääomaa valuu niille talouden aloille, joissa voitto on suurin. Kapitalisti ei koskaan taivu vähentämään voittoaan kansan tarpeiden tyydyttämiseksi. Suunnitelmatalouden luominen on mahdotonta, ellei kapitalisista päästä eroon, ellei poisteta tuotantovälineiden yksityisomistuksen periaatetta.

WELLS: Olen monessa asiassa kanssanne samaa mieltä. Mutta haluaisin korostaa sitä seikkaa, että jos maa kokonaisuutena ottaa käyttöön suunnitelmatalouden, jos hallitus, asteittain, askel askeleelta, soveltaa tunnollisesti tätä periaatetta, lopults finanssioligarkia katoaa ja syntyy sosialismi, sanan anglosaksisessa merkityksessä. Rooseveltin "New Deal" -aatteiden vaikutukset ovat hyvin voimakkaita ja mielestäni ne ovat sosialistisia aatteita. Minusta näyttää siltä, että kahden maailman välisen ristiriidan korostamisen sijaan meidän tulisi nykyisessä tilanteessa pyrkiä löytämään kaikille rakentaville voimille yhteinen kieli.

STALIN: Mitä tulee suunnitelmatalouden periaatteiden realisoinnin mahdottomuuteen ja samalla kapitalismin taloudellisen perustan säilyttämiseen, en vähimmässäkään määrin halua väheksyä Rooseveltin henkilökohtaisia ominaisuuksia, hänen aloitteellisuuttaan, rohkeuttaan ja päättäväisyyttään. Roosevelt on epäilemättä yksi nykyisen kapitalistisen maailman vahvimmista päälliköistä. Siksi haluankin jälleen kerran korostaa sitä seikkaa, että vakaumukseni suunnitelmatalouden mahdottomuudesta kapitalismissa ei merkitse sitä, että minulla olisi epäilyksiä presidentti Rooseveltin henkilökohtaisa kykyjä, lahjoja ja rohkeutta kohtaan. Mutta jos olot ovat epäsuotuisat, lahjakkainkaan päällikkö ei voi saavuttaa päämärää, johon viittaatte. Teoreettisesti tietenkään, vaiheittaisen etenemisen mahdollisuus kapitalismissa, askel askeleelta kohti päämäärää, jota kutsutte sosialismiksi sanan anglosaksisessa merkityksessä ei ole pois suljettu. Mutta millaista tämä "sosialismi" olisi? Parhaimmillaankin kapitalistisen lisäarvon vallattomimpien yksittäisten edustajien jonkinasteista suitsimista, jonkinasteista kansallisen talouden säännöstelyn periaatetta. Tämä kaikki on aivan hyvin. Mutta heti kun Roosevelt tai joku muu nykyisen porvarillisen maailman päälliköistä, ryhtyy johonkin vakaviin toimiin kapitalismin perustaa vastaan, hän kärsii väistämättä täydellisen tappion.

291

Pankit, teollisuus, suuret yritykset, suuret maatilat eivät ole Rooseveltin käsissä. Kaikki tämä on yksityistä omaisuutta. Rautatiet, kauppalaivasto, kaikki nämä kuuluvat yksityisille omistajille. Ja lopulta, ammattitaitoisten työläisten armeija, insinöörit, teknikot, hekään eivät ole Rooseveltin komennossa: he ovat yksiyisten omistajien komennossa, he kaikki tekevät työtä yksityisille omistajille. Me emme saa unohtaa valtion tarkoitusta porvarillisessa maailmassa. Valtio on instituutio, joka organisoi maan puolustuksen, organisoi "järjestyksen" ylläpidon; se on verojen keräämisen työkalu. Kapitalistinen valtio ei juurikaan varsinaisesti puutu talouteen: talous ei ole valtion käsissä. Päinvastoin, valtio on kapilalistisen talouden käsissä. Sen vuoksi pelkään, että kaikesta energiastaan ja kyvyistään huolimatta, Roosevelt ei saavuta mainitsemaanne päämäärää, jos se nyt todella on hänen päämääränsä. Ehkä tulevien sukupolvien saatossa on jotenkin mahdollista saavuttaa tämä päämäärä, mutta henkilökohtaisesti uskon, että se ei ole kovin todennäköistä.

WELLS: Ehkä uskon enemmän politiikan taloudelliseen tulkintaan kuin te. Valtavat voimat, jotka kannattavat parempaa organisaatiota, parempaa yhteiskunnan toimintaa, siis sosialismia, ovat ryhtyneet toimintaan innovatiivisuuden ja modernin tieteen kautta. Organisaatiosta ja yksilöllisen toiminnan sääntelystä on tullut mekaanisia välttämättömyyksiä yhteiskunnallisista teorioista riippumatta. Jos aloitamme valtion ohjaamista pankeista ja seuraamme sitten kuljetusvälineiden ohjausta, raskaan teollisuuden ohjausta, yleisen teollisuuden ohjausta, kaupan ohjausta jne, huomaamme, että sellainen kaiken kattava ohjaus vastaa kansallisen talouselämän kaikkien haarojen valtiollista omistamista. Tämä on sosialisoinnin prosessi. Sosialismi ja individualismi eivät ole vastakohtia kuten musta ja valkoinen. Niiden välillä on monia välittäviä tasoja. On olemassa individualismia, joka rajoittuu rosvoiluun ja on olemassa kuria ja järjestäytymistä, joka vastaa sosialismia. Suunnitelmatalouden käyttöönotto riippuu suuressa määrin talouselämän järjestäjistä, ammattitaitoisesta teknisestä älymystöstä, jotka vaihe vaiheelta voidään käännyttää organisoinnin sosialististen periaatteiden kannalle. Ja tämä on kaikkein tärkein asia. Koska organisaatio on ennen sosialismia. Se on tärkeämpi tosiasia. Ilman organisaatiota sosialistinen aate on vain aate.

STALIN: Yksilön ja kollektiivin välillä, yksilön etujen ja kollektiivin etujen välillä ei ole, eikä pidäkään olla sovittamatonta vastakkaisuutta. Sellaista vastakkaisuutta ei pidä olla, koska kollektivismi, sosialismi ei kiellä vaan yhdistää yksilölliset edut kollektiivin etuihin. Sosialismi ei voi irrottautua yksityisistä eduista. Vain sosialistinen yhteiskunta yksin voi täydellisesti tyydyttää nämä henkilökohtaiset edut. Eikä tässä kaikki; sosialistinen yhteiskunta yksin voi vakaasti turvata yksilön edut. Tässä mielessä "individualismin" ja sosialismin välillä ei ole sovittamatonta vastakkaisuutta. Mutta voimmeko kieltää luokkien välisen vastakkaisuuden, vastakkaisuuden omistavan luokan ja raatavan luokan, proletariaatin välillä? Toisaalta on omistava luokka, joka omistaa pankit, tehtaat, kaivokset, kuljetusvälineet, siirtomaiden plantaasit. Nämä ihmiset eivät näe muuta kuin omat etunsa, oman pyrkimyksensä voiton saantiin. He eivät alistu kollektiivin tahtoon; he haluavat alistaa kollektiivin tahtoonsa. Toisaalta on

292

köyhien luokka, riistetty luokka, joka ei omista tehtaita eikä laitoksia eikä pankkeja, joka on pakotettu elämään myymällä työvoimaansa kapitalistille ja jolta puuttuu mahdollisuus perustarpeittensa tyydyttämiseen. Kuinka sellaiset vastakkaiset edut ja pyrkimykset voidaan sovittaa? Tietääkseni Roosevelt ei ole onnistunut löytämään sovittavaa polkua näiden etujen välille. Ja kuten käytäntö osoittaa, se on mahdotonta. Sattumoisen Te tiedätte tilanteen Yhdysvalloissa paremmin kuin minä, koska en ole koskaan ollut siellä ja seuraan Amerikan tapahtumia pääasiassa kirjallisuudesta. Mutta minulla on jonkin verran kokemusta taistelusta sosialismin puolesta ja tämä kokemus kertoo minulle, että jos Roosevelt yrittää todella tyydyttää proletaariluokan etuja kapitalistisen luokan kustannuksella, jälkimmäinen luokka asettaa toisen presidentin hänen tilalleen. Kapitalistit sanovat: Presidentit tulevat ja menevät, mutta me jatkamme aina; jos tämä tai tuo presidentti ei suojaa etujamme, me etsimme toisen presidentin. Miten presidentti voi vastustaa kapitalistisen luokan tahtoa? 

WELLS: Vastustan yksinkertaistettua ihmiskunnan jakamista köyhiin ja rikkaisiin. Tietysti on olemassa ryhmä ihmisiä, jotka pyrkivät vain voittoon. Mutta eikö näitä ihmisiä pidetä lännessä samanlaisina kiusankappaleina kuin täällä? Eikö lännessä ole paljon ihmisiä, joille voiton saanti ei ole päämäärä, jotka ovat varakkaita ja haluavat sijoituksilleen voittoa, mutta eivät pidä sitä tärkeimpänä tavoitteenaan? He pitävät sijoittamista asiaan kuuluvana välttämättömyytenä. Eikö ole olemassa kyvykkäitä ja asialleen omistautuvia insinöörejä, teollisuuden organisoijia, joiden toimintaa innoittaa jokin muu kuin voitto? Mielestäni on olemassa lukumäärältään suuri kyvykkäiden ihmisten luokka, jotka myöntävät nykyisen järjestelmän epätyydyttävyyden ja jotka eivät ole sitoutuneita esittämään merkittävää osaa tulevaisuuden sosialistisessa yhteiskunnassa. Viimeisten vuosien aikana olen omistautunut ja ajatellut sosialismille ja kansainvälisyydelle myönteisen propagandan tärkeyttä insinöörien, ilmailualan, sotilaallisteknisten, yms. ihmisryhmien keskuudessa. Heitä on hyödytöntä lähestyä kaksiraiteisella luokkasotapropagandalla. Nämä ihmiset ymmärtävät maailman tilanteen. He ymmärtävät, että se on kirottua sotkua, mutta he pitävät Teidän yksinkertaista luokkasotavastakkaisuutta hölynpölynä.

STALIN: Te vastustatte yksinkertaistettua ihmiskunnan jakamista köyhiin ja rikkaisiin. Tietysti on olemassa välikerros, on olemassa teknokraattinen älymystö, jonka mainitsitte ja heidän joukossaan on hyviä ja hyvin rehellisiä ihmisiä. Heidän joukossaan on myös epärehellisiä ja huonoja ihmisiä, heidän joukossaan on kaikenlaisia ihmisiä. Mutta ennen kaikkea ihmiskunta on jakautunut rikkaisiin ja köyhiin, omaisuuden omistajiin ja riistettyihin, ja jos irtaannutaan tästä perusjaosta ja köyhien ja rikkaiden välisestä vastakkaisuudesta, se merkitsee irtaantumista perustavasta tosiasiasta. En kiellä välittävän, keskikerroksen olemassaoloa. Se siirtyy näiden kahden luokan välisessä konfliktissa toiselle tai toisella puolelle tai ottaa puolueettoman tai osittain puolueettoman kannan tähän kamppailuun. Mutta toistan, irtaantuminen tästä perustavasta yhteiskunnan jaosta ja näiden kahden luokan välisestä perustavasta kamppailusta merkitsee tosiasioiden hylkäämistä. Tämä kapmppailu on käynnissä ja se jatkuu. Kamppailun tulos riippuu proletaariluokasta, työväenluokasta.

WELLS: Mutta eikö ole olemassa monia ihmisiä, jotka eivät ole köyhiä, vaan jotka työskentelevät ja työskentelevät tuottavasti?

STALIN: Tietysti on olemassa pieniä maanomistajia, käsityöläisiä, pienkauppiaita, mutta nämä ihmiset eivät päätä maan kohtalosta, vaan siitä päättävät raatavat joukot, jotka tuottavat kaiken minkä yhteiskunta tarvitsee.

WELLS: Mutta kapitalisteja on olemassa monenlaisia. On olemassa kapitalisteja, jotka ajattelevat ainoastaan voittoa; mutta on myös sellaisia, jotka ovat valmiita tekemään uhrauksia. Vanha Morgan on yksi esimerkki. Hän ajatteli vain voittoa; hän oli yhteiskunnan loinen, hän kasasi ainoastaan varallisuutta. Mutta katsokaamme Rockefelleria. Hän on nerokas organisoija, hänen organisoimassaan öljyn jakelussa on esimerkki, jota sopii jäljitellä. Tai katsokaanmme Fordia. Totta kai Ford on itsekäs. Mutta eikö hän ole intohimoinen rationalisoidun tuotannon organisoija, josta voimme ottaa oppia? Haluaisin korostaa sitä tosiseikkaa, että viime aikoina englantia puhuvissa maissa on tapahtunut merkittävä mielipidemuutos suhteessa Neuvostoliittoon. Syy tähän on ennen kaikkea Japanin aseman muuttuminen ja tapahtumat Saksassa. Mutta on olemassa muitakin kuin kansainvälisestä politiikasta nousevia syitä. On olemassa perustavampikin syy, nimittäin monien ihmisten tunnustama tosiasia, että yksityiseen voittoon perustuva järjestelmä on romahtamassa. Näissä oloissa ei minusta pidä nostaa esiin kahden maailman välistä antagonismia, vaan tulisi pyrkiä yhdistämään kaikki rakentavat liikkeet, kaikki rakentavat voimat mahdollisimman yhtenäiseksi linjaksi. Minusta näyttää siltä, että olen enemmän vasemmalla kuin te, Mr. Stalin: uskon vanhan järjestelmän olevan lähempänä loppuaan kuin Te.

STALIN: Mitä tulee kapitalisteihin, jotka tavoittelevat vain voittoa, jotka haluavat vain rikastua, en halua sanoa heidän olevan kaikkein arvottomimpia ihmisiä, kykenemättömiä mihinkään muuhun. Monet heistä ovat organisatorisesti lahjakkaita, mitä en edes kuvittele kieltäväni. Me, neuvostokansa, opimme paljon kapitalisteilta. Ja Morgan, jota luonnehditte niin epäsuosiollisesti, oli epäilemättä hyvä, kyvykäs oganisoija. Mutta jos tarkoitatte ihmisiä, jotka ovat valmiita maailman uudelleen rakentamiseen, ette tietenkään löydä heitä niiden ihmisten joukosta, jotka uskollisesti palvelevat voitontavoittelua. Me ja he seisomme vastakkaisilla puolilla. Mainitsitte Fordin. Hän tietysti kykenee järjestelemään tuotantoa. Mutta ettekö tunne hänen asennettaan työväenluokkaa kohtaan? Ettekö tiedä, kuinka monta työläistä hän heittää kadulle? Kapitalisti on naulattu voittoon, eikä mikään voima voi repiä häntä siitä irti. Kapitalismi tullaan hävittämään, ei tuotannon "organisoinnin" avulla, ei teknokratian avulla, vaan työväenluokan avulla, koska ensin mainitulla kerroksella ei ole riippumatonta osaa. Insinööri, tuotannon organisoija, ei työskentele niin kuin haluaisi, vaan niin kuin hänen käsketään työnantajiensa etujen palvelijana työskennellä. Poikkeuksia tietysti on: tässä kerroksessa on ihmisiä, jotka ovat heränneet kapitalismin huumauksesta, teknokratia voi tietyissä oloissa suorittaa ihmeitä ja hyödyttää ihmiskuntaa paljon. Mutta siitä voi olla myös paljon harmia. Meidän, neuvostokansan kokemukset teknisestä intelligentsiasta eivät ole vähäiset. Lokakuun vallankumouksen jälkeen, tietty osa teknokraateista kieltäytyi ottamatta osaa uuden yhteiskunnnan rakentamiseen; he vastustivat tätä rakennustyötä ja sabotoivat sitä. Me teimme kaiken mahdollisen saadaksemme teknokratian tähän rakennustyöhön mukaan,

293

yritimme tätä ja tuota. Kulunut aika ei ollut lyhyt ennen kuin teknokratia suostui aktiivisesti uuden järjestelmän avustamiseen. Tänään tämän teknisen älymystön paras osa on sosialistisen yhteiskunnan rakentajien etujoukossa. Tämän kokemuksen jälkeen, olemme kaukana teknokraattien hyvien ja huonojen puolten aliarvioimisesta ja tiedämme että heistä toisaalta voi olla haittaa ja että toisaalta he voivat tehdä "ihmeitä". Tietenkin asiat voisivat olla toisin, jos olisi mahdollista kiskoa teknokratia henkisesti yhdellä iskulla irti kapitalistisesta maailmasta. Mutta tämä on utopiaa. Onko teknokratiassa montakaan, joka uskaltaa murtautua pois porvarillisesta maailmasta ja asettautua työskentelemään yhteiskunnan uudelleen rakentamiseksi? Luuletteko tämän kaltaisia ihmisiä olevan monia, sanokaamme Englannissa tai Ranskassa? Ei, heitä, jotka haluavat irtaantua työnantajistaan ja ryhtyä rakentamaan uudelleen
maailmaa, on vähän.
Sitä paitsi, voimmeko unohtaa sitä tosiasiaa, että maailman muuttamiseksi on välttämätöntä saada poliittinen valta? Minusta näyttää siltä, Mr. Wells, että Te aliarvioitte suuresti kysymyksen poliittisesta vallasta, että kysymys putoaa käsityksestänne kokonaan pois. Mitä maailman parasta tarkoittavat ihmiset voivat tehdä, jos he eivät kykene ottamaan esille kysymystä poliittisen vallan saamisesta eikä heillä ole valtaa? Parhammillaankin he voivat auttaa luokkaa, joka vallan ottaa, mutta he eivät voi muuttaa maailmaa itse. Tämän voi tehdä vain suuri luokka, joka ottaa kapitalistisen luokan paikan ja tulee samanlaiseksi suvereeniksi mahdiksi kuin jälkimmäinen luokka oli ennen sitä. Tämä luokka on työväenluokka. Tietenkin teknisen intelligentsian apu on hyväksyttävä, ja myöhemmin sitä on vastaavasti avustettava. Mutta ei voi ajatella, että teknokratialla voi olla riippumaton historiallinen rooli. Maailman muuttaminen on suuri, monimutkainen ja tuskallinen prosessi. Tätä suurtä tehtävää varten tarvitaan suuri luokka. Isot alukset kulkevat pitkiä matkoja.

WELLS: Kyllä, mutta pitkiä matkoja varten tarvitaan kapteeni ja navigoija.

STALIN: Se on totta, mutta se mitä pitkälle matkalle ensin tarvitaan on iso alus. Mitä on navigoija ilman laivaa? Joutilas mies.

WELLS: Iso laiva on ihmiskunta, ei luokka.

STALIN: Te Mr. Wells, mitä ilmeisimmin lähdette liikkelle käsityksestä, että kaikki ihmiset ovat hyviä. Minä kuitenkaan en unohda sitä, että on olemassa paljon pahoja ihmisiä. En usko porvariston hyvyyteen.

WELLS: Muistan tilanteen, joka vallitsi teknokratiassa muutamia vuosikymmeniä sitten. Siinä vaiheessa teknokratia on lukumääräisesti pieni, mutta tekemistä oli paljon ja jokainen insinööri, teknikko ja intellektuelli löysi omat mahdollisuutensa. Sen vuoksi teknokratia oli luokista kaikkein vähiten vallankumouksellinen. Nyt kuitenkin teknokraatteja on runsaasti tarjolla ja heidän mentaliteettinsa on muuttunut jyrkästi. Ammattitaitoinen mies, joka aikaisemmin ei olisi kuunnellut vallankumouksellista puhetta on tällä hetkellä hyvin kiinnostunut siitä. Taannoin olin lounaalla Royal Societyssä, meidän suurenmoisessa englantilaisessa tieteellisessä seurassamme. Puheenjohtajan puhe käsitteli yhteiskunnallista suunnittelua ja tieteellistä valvontaa. Kolmekymmentä vuotta sitten he eivät olisi kuunneellet sitä, mitä nyt puhun heille. Tänään Royal Societyn johdossa olevalla miehellä on vallankumouksellisia näkemyksiä ja hän vaatii yhteiskunnan tieteellistä uudelleen organisointia. Mentalitetti muuttuu. Teidän luokkasotapropagandanne ei ole pysynyt näiden tosiasioiden tahdissa.

294

STALIN : Kyllä, tiedän tämän ja tämä selittyy sillä, että kapitalistinen yhteiskunta on umpikujassa. Kapitalistit etsivät, löytämättä, tästä umpikujasta pois pääsyä tavalla joka sopisi tämän luokan arvokkuudelle ja joka sopisi tämän luokan etuihin. He voivat ryömiä kriisistä ulos käsillään ja polvillaan, mutta he eivät löydä tietä ulos tavalla, jossa he kulkisivat kädet korkealle korotettuna, tavalla joka ei perustavasti häiritsisi kapitalismin etuja. Tämän tietysti laajat teknokraattiset piirit ymmärtävät. Suuri osa heistä alkaa käsittää, että sen edut ovat yhteiset sen luokan kanssa, joka kykenee osoittamaan tien pois umpikujasta.

WELLS: Te, Mr Stalin, jos kuka, tiedätte jotakin vallankumouksista, niiden käytännön puolesta. Nousevatko joukot koskaan? Eikö yleinen käsitys ole se, että pieni vähemmistö tekee kaikki vallankumoukset?

STALIN: Vallankumouksen alkuunpanemiseen vaaditaan vallankumouksellista johtavaa vähemmistöä, mutta kaikkein lahjakkain, omistautunein ja energisin vähemmistö olisi avuton ellei se nojaisi miljoonien vähintäinkin passiiviseen tukeen.

WELLS: Vähintäinkin passiiviseen? Ehkäpä alitajuiseen?

STALIN: Osittain myös puolittain vaistonvaraiseen ja puolittain tiedostamattomaan, mutta ilman miljoonien tukea parhainkin vähemmistö on kyvytön.

WELLS: Katson kommunistista propagandaa lännessä ja minusta näyttää siltä, että moderneissa oloissa tämä propaganda kuulostaa hyvin vanhanaikaiselta, koska se on kapinallista propagandaa. Propaganda yhteiskuntajärjestyksen väkivaltaisen kumoamisen puolesta oli aivan hyvää silloin, kun se oli suunnattu tyranniaa vastaan. Mutta moderneissa oloissa, kun järjestelmä on joka tapauksessa luhistumassa, painetta olisi suunnattava tehokkuuteen, pätevyyteen, tuottavuuteen eikä kapinallisuuteen. Minusta näyttää, että kapinallinen puhe on vanhentunutta. Kommunistinen propaganda lännessä on vahingoksi rakentavamielisille ihmisille.

STALIN: Tietysti vanha järjestelmä on romahtamassa, rappeutumassa. Se on totta. Mutta totta on myös se, että toisenlaisten menetelmien avulla yritetään uudelleen kaikin tavoin suojella, säilyttää tämä kuoleva järjestelmä. Te vedätte väärät johtopäätökset oikeasta väittämästä. Esitätte oikein, että vanha maailma on romahtamassa. Mutta olette väärässä ajatellessanne, että järjestelmä romahtaa itsestään. Ei, yhden yhteiskunnallisen järjestelmän korvaaminen toisella on monimutkainen ja pitkä vallankumouksellinen prosessi. Se ei ole vain spontaani prosessi, vaan taistelua, se on prosessi, joka liittyy luokkien taisteluun. Kapitalismi rappeutuu, mutta rappeutumista ei pidä yksinkertaisesti verrata puuhun, joka on lahonnut siinä määrin, että se kaatuu maahan itsestään. Ei, vallankumous, yhden yhteiskuntajärjestelmän korvaaminen toisella on aina ollut taistelua, tuskallista ja julmaa taistelua, taistelua elämästä ja kuolemasta. Ja aina, kun uuden maailman ihmiset ovat päässeet valtaan, heidän on puolustauduttava vanhan maailman yrityksiltä palauttaa vanha järjestys väkivalloin; näiden uuden maailman ihmisten on aina oltava valppaana, aina oltava valmiina torjumaan vanhan maailman hyökkäykset uutta maailmaa vastaan.
Kyllä, Te olette oikeassa sanoessanne, että vanha yhteiskunnallinen järjestelmä on romahtamassa, mutta se ei ole romahtamassa itsestään. Ajatelkaapa esimerkiksi fasismia. Fasismi on taantumuksellinen voima, joka yrittää säilyttää vanhan maailman väkivalloin. Mitä te aiotte tehdä

295

fasisteille? Väitellä heidän kanssaan? Yrittää saada heidät vakuuttumaan? Mutta näillä yrityksillä ei ole lainkaan vaikutusta heihin. Kommunistit eivät vähimmässäkään määrin idealisoi väkivallan keinoja. Mutta he, kommunistit, eivät halua tulla yllätetyksi, he eivät voi laskea sen varaan, että vanha maailma poistuu näyttämöltä vapaaehtoisesti, he ymmärtävät, että vanha järjestelmä puolustautuu väkivalloin ja sen vuoksi kommunistit sanovat työväenluokalle: Vastatkaa väkivaltaan väkivallalla, tehkää kaikkenne estääksenne vanhaa kuolevaa järjestelmää murskaamasta teitä, älkää antako sen sitoa käsiänne käsiraudoin, käsiänne, joilla kumoatte vanhan järjestelmän. Kuten huomaatte, kommunistit pitävät yhden yhteiskuntajärjestelmän kumoamista toisella, ei vain spontaanina ja rauhanomaisena prosessina, vaan monimutkaisena, pitkänä ja väkivaltaisena prosessina. Kommunistit eivät voi olla välittämättä tosiasioista.

WELLS: Mutta katsokaa, mitä kapitalistisessa maailmassa tapahtuu. Romahdus ei ole yksinkertainen prosessi: se on gansterismiksi rappeutuvan taantumuksellisen väkivallan purkautumista. Minusta näyttää siltä, että mitä tulee konfliktiin taantumuksellisen ja järjenvastaisen väkivallan kanssa, sosialistit voivat vedota lakiin ja tukea poliisia sen taistelussa taantumuksellisia vastaan, sen sijaan että pitäisivät poliisia vihollisena. Minusta on hyödytöntä toimia vanhan, jäykän kapinallisen sosialismin menetelmin.

STALIN: Kommunistit nojaavat rikkaaseen historialliseen kokemukseen, jonka mukaan vanhentuneet luokat eivät vapaaehtoisesti jätä historian näyttämöä. Ajatelkaapa Englannin historiaa 1600-luvulla. Eivätkö monet sanoneet, että vanha yhteiskunnallinen järjestelmä on rappeutunut? Mutta eikö siitä huolimatta tarvittu Cromwellia murskaamaan se voimakeinoin?

WELLS: Cromwell toimi perustuslain pohjalta ja perustuslaillisen järjestyksen mukaan.

STALIN: Perustuslain nimissä hän turvautui väkivaltaan, katkaisi kuninkaalta pään, hajotti parlamentin, pidätti joitakin ja katkaisi päät muilta!
Tai ottakaamme esimerkki meidän historiastamme. Eikö ollutkin selvää jo pitkään, että tsaaristinen järjestelmä oli rappeutumassa, hajoamassa? Mutta kuinka paljon verta pitikään vuodattaa sen kumoamiseksi? Ja entäpä Lokakuun vallankumous? Eikö ollutkin olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka tiesivät että yksin me, bolshevikit olimme osoittamassa oikeaa tietä ulos? Eikö ollutkin selvää, että venäläinen kapitalismi oli rappeutumassa? Mutta Te tiedätte, kuinka kovaa vastarinta oli, kuinka paljon piti vuodattaa verta Lokakuun vallankumouksen puolustamiseksi sen kaikilta sisäisiltä ja ulkoisilta vihollisilta. Tai katsokaa Ranskaa 1700-luvun lopulla. Paljon ennen vuotta 1789 oli selvää, kuinka mätä kuninkaallinen valta, feodaalinen järjestelmä oli. Mutta kansannousua, luokkien yhteentörmäystä ei voitu välttää. Miksi? Koska luokat, joiden on poistuttava historian näyttämöltä, ymmärtävät viimeisenä, että heidän roolinsa on lopussa. Heitä on mahdotonta saada vakuuttuneeksi tästä. He kuvittelevat, että vanhan järjestyksen rappeutuvan julkisuvun halkeamat voidaan paikata, että vanhan järjestyksen huojuva julkisivu voidaan korjata ja pelastaa. Sen vuoksi kuolevat luokat aseistautuvat ja käyttävät kaikkia keinoja pelastaakseen olemassaolonsa hallitsevana luokkana.

WELLS: Mutta Ranskan suuren vallankumouksen johdossa juristien osuus ei ollut vähäinen.

STALIN: Kiellättekö intelligentsian roolin vallankumouksellisissa liikkeissä? Oliko Ranskan suuri vallankumous juristien vallankumous eikä kansan kannattama vallankumous, joka saavutti voittonsa kohottamalla laajat kansanjoukot feudalismia vastaan ja puolustamalla kolmannen säädyn etuja? Ja käyttäytyivätkö Ranskan suuren vallankumouksen johtajien joukossa olleet juristit vanhan järjestyksen lakien mukaisesti? Eivätkö he ottaneet käyttöön uudet, porvarillisvallankumoukselliset lait?
Historian rikas kokemus osoittaa, että tähän saakka ei yksikään luokka ole vapaaehtoisesti antanut tietä toiselle luokalle. Maailmanhistoriassa ei ole sellaista ennakkotapausta. Kommunistit ovat oppineet tämän historian opetuksen. Kommunistit tervehtisivät porvariston vapaaehtoista poistumista. Mutta sellainen asioiden käänne on epätodennäköistä: sen opettaa kokemus. Siksi kommunistit haluavat olla valmiina pahimpaan ja kehottavat työväenluokkaa olemaan valppaana, valmistautuneena taisteluun. Kuka haluaa päällikön, joka tyynnyttelee armeijansa valppautta, päällikön, joka ei ymmärrä että vihollinen ei antaudu, että vihollinen on murskattava? Sellaisena päällikönä oleminen merkitsee huiputtamista, työväenluokan pettämistä. Sen vuoksi ajattelen, että se mikä Teistä näyttää vanhanaikaiselta on todellisuudessa merkki työväenluokan vallankumouksellisesta tarkoituksenmukaisuudesta.

WELLS: En kiellä, etteikö voimaa tarvitse käyttää, mutta mielestäni taistelun muotojen tulisi sopia mahdollisimman hyvin olemassaoleviin lakeihin, joita on puolustettava taantumuksellisia hyökkäyksiä vastaan. Vanhan järjestelmän hajottamiseen ei ole tarvetta, koska vanha järjestelmä on hajottamassa itseään tarpeeksi jo sellaisena kuin se on. Sen vuoksi minusta näyttää siltä, että kapinoiminen vanhaa järjestystä vastaan, lakia vastaan on vanhentunutta, vanhanaikaista. Ohimennen sanoen, liioittelen tarkoituksella tuodakseni selvemmin totuuden esiin. Voin muotoilla mielipiteeni seuraavalla tavalla: ensinnäkin, olen järjestyksen kannalla; toiseksi, hyökkään olemassaolevaa järjestelmää vastaan siinä määrin kuin järjestelmä ei kykene takaamaan järjestystä: kolmanneksi, luulen, että luokkasotapropaganda etäännyttää sosialismista juuri niitä koulutettuja ihmisiä, joita sosialismi tarvitsee.

STALIN: Suuren päämäärän tavoittamista varten, tärkeän yhteiskunnallisen päämäärän tavoittamista varten, on oltava päävoima, puskuri, vallankumouksellinen luokka. Seuraavaksi on organisoitava lisävoima avustamaan tätä päävoimaa: tässä tapauksessa tämä lisävoima on puolue, johon intelligentsian parhaat voimat kuuluvat. Juuri äsken puhuitte "koulutetuista ihmisistä", mutta keitä koulutettuja ihmisiä tarkoititte? Eikö vanhan yhteiskuntajärjestyksen puolella Englannissa 1600-luvulla, Ranskassa 1700-luvun lopulla ja Venäjällä Lokakuun vallankumouksen kuluessa ollutkin lukuisia joukko koulutettuja ihmisiä? Vanhalla yhteiskuntajärjestyksellä: oli palveluksessaan monia korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka puolustuvat vanhaa järjestystä, jotka vastustivat uutta järjestystä. Koulutus on ase, jonka vaikutus voi loppua äkisti. Tietysti proletariaatin, sosialismin tarpeita määrääväät kädet, jotka käyttävät proletariaattia, ja ne ovat koulutettujen ihmisten käsiä. On selvää, etteivät tommpelit voi auttaa proletariaattia taistelemaan sosialismin puolesta, rakentamaan uutta yhteiskuntaa. En aliarvioi intelligentsian roolia; päinvastoin, korostan sitä. Kysymys on kuitenkin siitä, mistä intelligentsiasta puhumme? Koska on olemassa monenlaisia intelligentsioita.

WELLS: Vallankumousta ei voi olla ilman koulutusjärjestelmän radikaalia muutosta. Riittää kun annan kaksi esimerkkiä: Saksan tasavallassa ei koskettu vanhaan koulutusjärjestelmään ja siksi Saksasta ei koskaan tullut tasavaltaa: ja toinen esimerkki on

297

Englannin työväenpuolue, jolta puuttuu päättäväisyyttä vaatia koulutusjärjestelmän radikaalia muutosta.

STALIN: Tuo on oikea huomio. Sallikaa minun nyt vastata kolmeen kohtaanne.
Ensinnäkin, vallankumouksen pääasia on yhteiskunnallisen puskurin olemassaolo. Tämä vallankumouksen puskuri on työväenluokka. 
Toiseksi, tarvitaan lisävoima, jota kommunistit kutsuvat puolueeksi. Puolueeseen kuuluvat älykkäät työläiset ja ne osat teknokraateista, jotka ovat läheisessä suhteessa työväenluokkaan. Intelligentsia voi olla vahva vain, jos yhdistyy työväenluokan kanssa. Jos se vastustaa työväenluokkaa, siitä tulee nolla.
Kolmanneksi muutoksen vipusimeksi tarvitaan poliittista valtaa. Uusi poliittinen valta luo uudet lait, mikä tarkoittaa vallankumouksellista järjestystä.
Minä en puolusta minkäänlaista järjestystä. Kannatan järjestystä joka vastaa työväenluokan etuja. Jos kuitenkin joitakin vanhan yhteiskuntajärjestyksen lakeja voidaan hyödyntää kamppailussa uuden yhteiskuntajärjestelmän puolesta, vanhoja lakeja tulisi hyödyntää. En voi vastustaa väitettänne, että voimassa olevaa järjestelmää vastaan on hyökättävä vain siinä määrin kuin se ei takaa tarpeellista järjestystä ihmisille.
Ja lopulta, olette väärässä, jos kuvittelette, että kommunistit rakastavat väkivaltaa. He luopuisivat mielellään väkivaltaisista menetelmistä, jos hallitseva luokka suostuisi antamaan periksi työväenluokalle. Mutta historian kokemukset puhuvat sellaista olettamusta vastaan.

WELLS: Englannin historiassa on kuitenkin tapaus, jossa luokka vapaehtoisesti antaa vallan toiselle luokalle. Vuosien 1830 ja 1870 välisenä aikana aristokratia, jonka vaikutusvalta 1700-luvun lopulla oli edelleen hyvin huomattava, luovutti vallan vapaaehtoisesti ilman varteenotettavaa taistelua porvaristolle, joka palveli kuninkaavallan sentimentaalisena tukijana. Sen seurauksena valta siirtyi finassioligarkialle.

STALIN: Mutta olette huomaamattomasti siirtynyt vallankumouksen kysymyksistä uudistusten kysymyksiin. Ne eivät ole samoja asioita. Eivätkö mielestänne chartistit esittäneet merkittävää osaa uudistuksissa Englannissa 1800-luvlla?

WELLS: Chartistit tekivät vähän ja katosivat jälkiä jättämättä.

STALIN: Olen eri mieltä kanssanne. Chartisteilla ja heidän organisoimallaan lakkoliikkeellä oli suuri merkitys; he pakottivat hallitsevat luokat tekemään myönnytyksiä äänioikeuden suhteen, "lahojen vaalipiirien" poistamisessa ja joidenkin "Tavoitejulistuksen" kohtien saavuttamisessa. Chartismin osa ei ollut olematon ja se pakotti osan johtavasta luokasta tekemään tiettyjä myönnytyksiä, uudistuksia, joilla johtavat luokat välttivät joitakin kriisejä. Yleensä ottaen, on sanottava, että kaikista johtavista luokista Englannin johtavat luokat, sekä aristokratia että porvaristo osoittautuivat luokkaetujensa kannalta, vallan säilyttämisen kannalta viisaimmiksi, joustavimmiksi. Ottakaamme uuden ajan historiasta esimerkiksi yleislakon Englannissa 1926. Ensimmäiseksi mikä tahansa joku muu porvaristo olisi ammattiliittojen julistaessa yleislakon pidättänyt ammattiliittojen johtajat. Brittiläinen porvaristo ei tehnyt sitä, ja se toimi viisasti omien etujensa puolustamisen kannalta. En voi kuvitella, että porvariston strategia Yhdysvalloissa, Saksassa tai Ranskassa olisi niin joustava. Valtansa säilyttääkseen Ison Britannian johtavat luokat eivät ole koskaan ennakkoon kieltäytyneet pienistä myönnytyksistä, reformeista. Mutta näiden reformien pitäminen vallankumouksellisina olisi virhe.

WELLS: Käsityksenne maani johtavista luokista on korkeampi kuin minulla. Mutta onko pienen vallankumouksen ja suuren reformin välillä suurta eroa? Eikö reformi ole pieni vallankumous?

STALIN: Alhaalta tulevan paineen ansiosta, joukkojen paineesta, porvaristo saattaa joskus sallia joitakin osittaisia uudistuksia säilyttäen samalla olemassaolevan yhteiskunnallis-talouidellisen järjestelmän. Tällä tavalla toimiessaan se laskelmoi, että nämä myönnytykset ovat välttämättömiä sen luokkavallan ylläpitämiseksi. Tämä on reformin olemus. Vallankumous kuitenkin tarkoittaa vallan siirtymistä luokalta toiselle. Siksi on mahdotonta kuvata mitään reformia vallankumoukseksi. Siksi emme voi ajatella yhteiskunnallisen järjestelmän muuttuvan vähittäisesti reformien tai johtavien luokkien myönnytysten avulla toisenlaiseksi yhteiskuntajärjestelmäksi. .

WELLS: Olen hyvin kiitollinen teille keskustelusta, joka on merkinnyt minulle hyvin paljon. Selittäessänne asioita minulle, mieleenne ehkä muistui, kuinka Teidän oli selitettävä sosialismin perusteita lainsuojattomille piireille ennen vallankumousta. Tällä hetkellä maailmassa on vain kaksi ihmistä, joiden mielipiteitä, joiden jokaista sanaa miljoonat ihmiset kuuntelevat: Te ja Roosevelt. Muut voivat saarnata niin paljon kuin haluavat, heidän puheitaan ei koskaan paineta tai oteta huomioon. En voi vielä arvioida, mitä maassanne on saatu aikaan: saavuin vasta eilen. Mutta olen jo nyt nähnyt terveiden miesten ja naisten iloisia kasvoja ja tiedän, että jotakin hyvin merkittävää on täällä tapahtunut. Vastakohta vuoteen 1920 on ällistyttävä.

STALIN: Jos me bolshevikit olisimme olleet järkevämpiä, paljon enemmän olisi voitu tehdä.

WELLS: Ei, jos ihminen olisi järkevämpi, olisi hyvä keksiä uudelleenrakentamisen viisivuotissuunnitelma ihmisaivoille, joista luultavasti puuttuu monia asioita, joita tarvitaan täydelliseen yhteiskuntajärjestykseen. (Naurua).

STALIN: Ettekö aio jäädä Neuvostoliiton kirjailijaliiton kongressiin?

WELLS: Valitettavasti, minulla on monia sovittuja tapaamisia ja voin viipyä Neuvostoliitossa vain viikon. Tulin tapaamaan Teitä ja olen hyvin tyytyväinen keskusteluumme. Mutta tarkoituksenani on keskustella tapaamieni neuvostokirjailijoiden kanssa heidän mahdollisuudestaan liittyä P.E.N. -klubiin. Se on Glasworthyn perustama kirjailijoiden kansainvälinen organisaatio; hänen kuolemansa jälkeen minusta tuli puheenjohtaja. Järjestö on vielä heikko, mutta sillä on toimintaa monissa maissa, ja mikä vielä tärkeämpää, järjestön jäsenten puheista kirjoitetaan laajalti lehdistössä. Järjestö vaatii mielipiteen vapautta, myös vastakkaiden mielipiteiden ilmaisun vapautta. Toivon keskustelevani tästä asiasta Gorkyn kanssa. En tiedä, oletteko valmistautuneet vielä niin suureen vapauteen täällä.

298

STALIN: Me bolshevikit kutsumme sitä "itsekritiikiksi". Se on laajalti käytössä Neuvostoliitossa. Jos voin tehdä jotakin vuoksenne, teen sen ilomielin.

WELLS: (Kiittää.)

STALIN: (Kiittää vierailusta.)

-------------------------------TEKSTI LOPPUU----------------------------------------

Alkuperäinen englanninkielinen teksti täältä.