Halkaistu mieli on terävä ase: amerikkalaisia ensireaktioita freudilaisuuteen 1910-luvulla

1. Psykoterapian luvattu maa

Sigmund Freud vieraili ensimmäisen - ja ainoan - kerran Yhdysvalloissa Carl Jungin ja Sandor Ferenczin kanssa vuonna 1909 ja luennoi syyskuussa Clarkin yliopistossa Worcesterissa, Massachusettesissä. 1 Luennot olivat Nathan G. Halen mukaan miltei karikatyyrinen tiivistelmä hänen teorioistaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Freud korosti psykoanalyyttisen metodin suhteellista helppoutta, pysyvää ja jalostavaa vaikutusta, ihmismielen rationaalisuutta ja kausaalista luonnetta. Varsin maltillisesti hän moitti länsimaisia yhteiskunta liiallisesta seksuaalikielteisyydestä ja muistutti, ettei ihmisen ole hyvä kokonaan kieltää eläimellisiä juuriaan. Valtaosa luennoista uutisoivasta lehdistöstä sivuutti Freudin viittaukset yhteiskunnan ja yksilön välisiin jännitteisiin. Se myös pääasiassa vaikeni seksuaalisuudesta, vaikka Freudin luennoissa lapsuuden seksuaalisperäiset vietit olivat keskeisessä asemassa selitettäessä aikuisiän neurooseja ja mielenterveydellisten oireiden syitä. Lehdet toivat Freudia referoidessaan halukkaammin esiin sivistystyön ja säännellyn seksuaalisuuden yhteyden: psykoanalyysi oli keino seksuaalisen halun sivistyneeseen hallintaan. 2

Freud vieraili Yhdysvalloissa aikana, jolloin erityyppiset mystissävytteiset tai transkendenssiset opit olivat varsin suosittuja. Yhteistä niissä oli usko yhteiseen, yksilön sisäiseen, välittömiltä aisteilta piilotettuun henkiseen tosiolevaan. Tämänkaltaisilla aatteilla Yhdysvalloissa oli pitkät juuret. Ne liittyivät uskonnon asemaan yleensä ja erityisesti 1800-luvun puolivälin Ralph Waldo Emersonin ja David Thoreaun transkendentalismiin. 3 Freudin vierailun aikaan yksi suosituimmista muotivirtauksista oli kristillissävytteinen Emmanuel-liike, joka suggestion ja hypnoosin avulla pyrki tavoittamaan, sisäisen todellisen minän ja jalostamaan sitä ylevämmäksi. Emmanuel- ja New Thought-liikkeet arvostelivat darwinistista kehitysteoriaa materialismista: näissä liikkeissä kehitysoptimismi yhdistyi kristilliseen idealismiin. Muotiaallon harjalla terapiaa tarjottiin monissa muodoissa: New Yorkissa tohtori Quackenbos paransi kansaa kullattuun kynäänsä kiinnittämällään timantilla ja väitti hypnoosimenetelmänsä parantavan kaiken alkoholismista liialliseen kahvin juontiin, diabeteksestä sikiön ennen syntymää saamiin shokkeihin. 4

Osa samaa muotivirtausta oli Henri Bergsonin vitalismin suosio. Sen mukaan tosioleva oli henkistä virtaa, joka oli syvimmiltään tavoitettavissa vain irrationaalisesti, intuition kautta. 5 Bergson innoitti sekä uskonnollisia piirejä - joille élan vital oli Jumalan näkymätän käsi - että myös nuorempaa sukupolvea, joka tulkitsi Bergsonin monimielisiä ajatuksia omiin tarpeisiinsa. Huikeaa politiikan journalistin uraansa aloitteleva Walter Lippmann 6 kuvaili Bergsonia vuonna 1912 "maailman vaarallisimmaksi mieheksi", jonka ajattelu mursi jäykät ja muuttumattomat aaterakennelmat. Lippmannille Bergsonin maailmassa uudet huikaisevat ajatukset hyökyvät vapaasti kohti reaalistumistaan. 7 Freudilainen psykoanalyysi kykeni Lippmannin mukaan jäsentämään ja ylevöittämään bergsonilaista ihmisen sisäistä, impulssiivista virtaa.

Populaarissa vastaanotossa ennen ensimmäistä maailmansotaa tiedostamaton ymmärrettiin tuonpuoleiseksi maailmaksi. Se oli yliluonnollinen, alitajuinen 8 minuus, näkymätön jättiläinen, joka jatkuvasti vaikutti, ohjasi ja häiritsi tietoista tajuntaa. Ajanvietelehdistössä, kursseissa ja kesäseminaareissa freudilainen psykoanalyysi muovautui omaksi genrekseen, jossa se yksinkertaistui ja sen tehoa ja vaikutusta liioiteltiin. Viidessä vuodessa populaari psykoanalyysi oli syrjäyttänyt lähes täysin muut julkisuudessa mainostettavat terapiamuodot. Psykoanalyysi oli kaikkivoipa: siitä tuli avain liike-elämässä ja seurapiireissä menestymiseen. Potilaat, jotka jollakin omintakeisella tavalla olivat oman yritteliäisyytensä ja hyväntahtoisuutensa uhreja olivat populaarilehtien kertomuksissa lähinnä alempaa tai ylempää keskiluokkaa. Hoidon antama vapautus oli suoranainen tieteellinen ihme. Unien tulkinnat kesyttivät alitajunnan. Psykoanalyytikko oli mystisiä voimia hallussaan pitävä sielun kirurgi, taitava etsivä, lahjakas ja ylen rehellinen persoona. 9

2. Nuoret intellektuellit

Nuoret intellektuellit 10 olivat mukana popularisoimassa freudilaisuutta. Monille heistä juuri seksuaalisuus ja tiedostamattomaan kohdistunut torjunta olivat niitä viestejä, jotka Freudin teorioissa sytyttivät. Freudin opit olivat myös sopivasti yhdistettävissä heidän keskuudessaan suosittuihin Havelock Ellisin tutkimuksiin seksuaalisuudesta. 11 Nietzsce, Bergson, Freud ja Marx, yhdessä pragmatismin kanssa virittivät nuoren älymystön poliittista aatemaailmaa ennen sotaa eklektiseksi rakennelmaksi, jonka sisäisiä ristiriitoja ei pohdittu. 12 Nämä teoriat tarjosivat sosiaalista tilaa nuorille radikaaleille, jotka verratessaan itseään viktoriaaniseen oppineistoon tai talouselämän piiristä nousevaan uuteen porvaristoon näkivät itsensä persoonallisuuksina, vapaina edeltävän sukupolven konventioista. New Yorkin boheemipiireissä järjestettiin illanviettoja, joissa harrastettiin assosisaatioleikkejä ja yhteisesti tulkittiin unia. Freudilaisesta käsitteistöstä tuli yhteinen, muodikas slangi, joka tunkeutui joka paikkaan. Kun kirjailijanalku Sherwood Anderson istuskeli Chicagossa vuonna 1914 puistonpenkillä ystävänsä kanssa ja ohimennen katkaisi sormeilemansa kepin, Andersonin kumppani ryhtyi oitis tulkitsemaan katkennutta keppiä ja todisti sen olevan fallinen symboli: Anderson halusi salaa olla nainen. 13

Sosialistisen ja avantgardistisen pienlehden, The Massesin päätoimittaja Max Eastman kuvasi mieltä "suureksi kaivokseksi, mystilliseksi lähteeksi, jossa tietoinen pintakerros ei ole laaja, mutta joka levittäytyy laajalle alueelle ja alas syvyyksiin." 14 Tuleva kirjailija Floyd Dell uskoi, että "eläimellisten vaistojen, ahneuden, himon, vihan, mustasukkaisuuden ja turhamaisuuden" tukahduttaminen voi johtaa "hermoromahduksiin, itsemurhiin ja hulluuteen". Ratkaisuna oli sublimaatio, psykoanalyysin avulla tapahtuva viettien kypsyttäminen yhteisöä hyödyttäväksi aktiiviseksi toiminnaksi. 15 Toinen keino viettien hallitsemiseksi oli taiteellinen luomistyö. Kun libido Dellin mukaan kohtasi sivilisaation rajat, se taiteellisesti lahjakkailla ihmisillä muunsi nuo rajat taideteoksiksi. 16

Psykoanalyysiin erikoistunut journalisti Alfred Kuttner uskoi kaikkien yrittävän kaunistella menneisyyttään. Tosiasiat, jotka loukkasivat ylpeyttämme ja turhamaisuuttamme laskeutuivat tiedostamattomaan. Asetelma toistui myös laajemmin kansallisten myyttien ja legendojen muodostumisessa. Psykoanalyysia ja piilotajuista epäileville Kuttner huomautti, että juuri vaikeus tiedostamattoman tunnistamisessa todisti sen mahtavasta, piilotetusta voimasta. 17 Nuori älymystö löysi Jungin ja Freudin teorioista avaimia, joiden avulla vanhemman sukupolven poliittisista mielipiteistä ja yhteiskunnallisista asenteista tuli osa egon torjuntamekanismia.

3. Sivistyneet herrasmiehet

Perinteinen 1800-luvun porvarillinen sivistyneistö 18, jonka kokemuspiiriä Yhdysvalloissa leimasi sisällissodan jälkeinen eheytys ja voimakas teollistuminen, suhtautui pääasiassa kielteisesti proggressivisteihin, yhteiskunnalliseen radikalismiin ja alaluokkaisilla juoruilla herkuttelevaan keltaiseen lehdistöön. Arvovaltaisen Nation-lehden päätoimittajan, Paul Elmer Moren mukaan edistys levisi yhteiskunnan yläkerroksista alaspäin eikä päinvastoin. Yhteiskunta oli syntynyt yksityisomistuksen myötä: omaisuus ja sivistys kuuluivat yhteen. Ongelma oli siinä, kuinka demokratiassa "luonnollinen aristokratia" tunnistaisi itsensä. Oli puhuttava vähemmän "muurarin ja veturinkuljettajan palkoista ja enemmän taiteilijan, opettajan ja julkisen sensorin palkoista". Oppineet olivat Moren mukaan jauhautumassa kahden myllynkiven, alaluokkaisen julkisuuden ja laajenevan liike-elämän väliin. Opiskelijat raahattiin "sosiologian slummeihin" sen sijaan, että he tutustuisivat "ylhäisiin vainajiin". Tuloksena tästä oli Moren mukaan "nouveau intellectuel", luonteeltaun "kapea, tasapainoton, ja altis hetken intohimoille". 19

Vanhempi sukupolvi sijoitti Freudin teoriat samaan kastiin joogan, kristillisen tieteen, jumalaisen ihmeparantumisen ja muun vastaavan mystiikan kanssa. 20 Piilotajuinen yhdistettiin murhanhimoiseen väkivaltaan tai primitiiviseen seksiin. Esimerkiksi filosofian professori Warner Fitelle freudilainen minuus oli "demoni, paholaismainen Alter Ego, voimakas ja mystillinen, himokas ja ilkeä, säädyttömyyden ja halpamaisuuden paha henki". 21 Ihmismielen todellista tulkitsemista varten täytyi Fiten mukaan olla laaja ymmärrys kirjallisuudesta, "hienostunut ja oppinut maku ja ennen kaikkea jäsentynyt elämänkokemus". 22 Toisin sanoen täytyi olla viktoriaaninen oppinut, joka kehittyneen makunsa avulla osasi tulkita ihmismieltä oikein.

Kulttuuri oli mekanismi, jonka avulla perinteinen yläluokka erottautui, identifioitui ja loi rajoja kaaosmaiseksi koettuun, ventovieraita kieliä ja tapoja tulvivaan siirtolaisväestöön. Yläluokkainen retoriikka massojen maun parantamisesta oli kulttuurisen ylemmyydentunnon kääntöpuoli. 23

Huhtikuussa 1914 kaksi presbyteeripappia viettivät yön kaupungin yömajassa New Yorkissa saadakseen empiirisiä havaintoja työttömistä. He olivat hämmästyneitä, koska yömajan asukit olivat ulkomuodoltaan amerikkalaisia. Useilla olivat parrat ajeltuina, monilla puhtaat kauluksetkin. Vain jokunen oli kriminaalityyppi, anarkisti tai sosialisti: "arvotonta työttömien luokkaa" ei näkynyt. 24 Sivistys oli konkreettista, yksilöllisten kykyjen määräämää, henkisestä materiaaliseen kiteytyvää ja ulkomuodossa mitattavaa kokonaisuutta. Vastaavasti 1800-luvun psykiatria etsi poikkeavuuksiin syitä hermoston energianesteistä, aivojen anatomiasta tai solukudoksesta. Ihminen oli elimellisesti rakentunut, yksilöllisten kykyjen varasto, jonka elinvoima saattoi väärin käytettynä valua hukkaan. Avioliittoon aikovalle, mutta sitä ennen masturbaatioon hairahtuneelle nuorukaiselle määrättiin rasvaisia pihvejä, voita, kermaa, unta, ja erilaisia terveyskylpyjä. Hoito korvasi siemennesteen mukana purkautuneen selkäytimen tyhjentymisen. Kun nuori koulutyttö v. 1906 puolestaan valitti päänsärkyä, raajojen ajoittaista liikuntakyvyttömyyttä ja kertoi unista, joissa hänen käsiään ja jalkojaan pahoinpideltiin, hoidoksi määrättiin lepoa, hierontaa ja kevyttä liikuntaa. Kuudessa päivässä tyttö parani. Tytön unia ei pyritty tulkitsemaan eikä hänen sosiaalisesta taustastaan oltu kiinnostuneita. 25

Amerikkalainen herrasmiesperinne perustui englantilaisen Matthew Arnoldin kulttuurikäsityksiin. Arnoldin mukaan yhteiskunnassa on oltava valikoitunut etujoukko, joka järjestelmällisesti tutustuu "parhaaseen mitä maailmassa on ajateltu ja sanottu" ja levittää tätä kulttuurista sanomaa yhteiskuntaan. 26 Sivistystä levittävissä hyväkäytöksisissä herrasmiehissä kiteytyi moraalisten arvojen universaalisuus, objektiivisuus ja kehitysoptimismi. Viktoriaaninen kulttuuri muodosti koherentin systeemin, jossa tiukan sivistyneesti hallittiin eläimellistä seksuaalisuutta, vaistoja ja viettejä. Kulttuurin sydänveri virtasi luonnollisen aristokratian suonissa: se kykeni ohjaamaan tunteiden ja intohimojen repimiä alaluokkaisia ihmisiä. Evoluutiota eläimestä ihmiseen vastasi yhteiskunnallinen järjestys työväenluokasta sivistyneistöön. Hulluutta diagnosoitiinkin muita sosiaaliryhmiä enemmän alaluokissa, vaikka sitä löydettiinkin kaikista sosiaaliryhmistä. Sodan myötä viktoriaaninen ideologia alkoi nopeasti marginalisoitua, pirstalisoitua ja kadota. 27

4. Tiedostettu ja tiedostamaton - taantumus ja edistys

Nuoren intelligentsian lähtökohdat olivat toiset. Perinteinen yliopistosivistys ei enää turvannut arvostettua yhteiskunnallista asemaa ja vanha sukupolvi valvoi instituutioillaan sosiaalista kiertoa. 28 Luonteenlujuutta ja satiibilia arvovaltaa korostaneen yksilöihanteen sijalle oli tullut elinkeino-elämän edellyttämä sosiaalisesti taitava, erilaisiin luonnenaamioihin pukeutuva persoonallisuus, joka sitten vapaa-aikanaan toteutti todellista itseään. 29 Uuden liike-elämän pyörteisiin ei monella humanistilla ollut valmiuksia - eikä halujakaan. 30 Yksi vaihtoehto oli radikalisoituminen, yliopistoinstituution ja elinkeinoelämän arvosteleminen rikkinäisestä maailmankuvasta ja syventyvästä mekaanisesta työnjaosta. 31 Monet nuoret intellektuellit astuivat valtakulttuurin vastaiselle "antiuralle". 32 Osaltaan tämän "antiuran" mahdollisti urbanisoituminen ja nopeasti laajeneva kustannustoiminta, joka tarjosi työtä virallisista instituutioista riippumattomille kirjoittajille. 33 Nuori radikaali löysi romantisoidut ihanteensa yhteiskunnan varjoista ja äärilaidoilta: syrjäytetyt ja sorretut, mustat ja työläiset, naiset ja siirtolaiset olivat osalle heistä herrasmiesperinteen hapettaman yhteiskunnan uhreja, marttyyreja, joiden kohtalossa uskottiin sykkivän aidon alkuperäisyyden, sivistyksen vielä häpäisemättä jättämän puhtauden. 34

Edessämme näyttäisi olevan asetelma, jossa tiettyä käsitystä ihmismielen rakenteesta vastasi tietty käsitys yhteiskunnallisesta hierarkiasta. Herrasmiehet asettivat itsensä huipulle ja työläiset ja siirtolaiset alimmaksi; nuoret radikaalit löysivät puritanismin kahleista vapaat ihanteensa köyhien piiristä, suurkaupungin kaduilta ja urbaanista elämänmenosta. He sijoittivat herrasmiehet yhteiskunnallisen hierarkian pahnoille osin tiedostamattomaan liittyvien käsitteiden kautta: viktoriaaninen sivistys oli todellisuudessa torjuttua seksuaalisuutta, reaktionmuodostusta, joka lakaisi halut sivistyneen ulkokuoren alle. 35

Asetelma on kuitenkin hämäävä. Useimmilla nuorilla intellektuelleilla viktoriaaninen kehitysoptimismi muuntui järkkymättömäksi uskoksi omaan ainutlaatuisuuteen. 36

Randolph Bourne kannatti pluralismia Yhdysvaltain siirtolaispolitiikkassa, mutta edellytti, että tämän monimuotoisen yhteisön johdossa ja kulttuurin kivijalkana toimi "Amerikan nuori intelligentsia". Se kouluttaisi "alemmat sivilisaatiot" kosmopoliittiseen kulttuuriin, joka olisi vapaa patriotismista ja militarismista. Nuoren radikaalin oli Bournen mielestä oltava "ajattelija, intellektuellinen johtaja". 37

Nuori kirjallisuuskriitikko Van Wyck Brooks puolestaan näki suuressa yleisössä versoja, jotka ojentautuvat kohti "johtajuuden aurinkoa ja vettä". 38 Nopeasti arvovaltaiseen asemaan kohonneen The New Republic-lehden mielestä amerikkalainen yhteiskunta ajelehti kriisistä toiseen siksi, koska siltä puuttui ammattimainen, intellektuellinen johtokerros, joka John Deweyn pragmatismiin nojautuen olisi muovannut yhteiskunnasta integroituneen kokonaisuuden. 39

Siinä missä vanhempi, viktoriaaninen sukupolvi varjeli kulttuurikäsityksissään suhteellisen selkeitä luokka- ja statusrajoja, useimmat nuoret intellektuellit korostivat elinvoimaisen kulttuurin integroitunutta, orgaanista luonnetta ja kansakunnan - johon myös työväestö kuuluisi - henkistä yhteyttä. Tämän orgaanisen henkisyyden he väittivät kristallisoituvan nuoremmassa sukupolvessa. Kulttuuri ei ollut ulkonaista oppineisuutta, vaan sisäistä intuitiivista kykyä. Sen kautta intellektuelli johti aktiivista vastavuoroisuutta erilaisten yhteiskuntaryhmien välillä. 40

Kirjailija James Oppenheim halusi uusien "amerikkalaisten Zarathustrien" ohjaavan "myllertävää myrskyä eri maailmojen" välillä. Heidän olisi laskeuduttava alas "aikojen sisempää portaikkoa", tietoista ihmismieltä alemmalle tasolle ja yhdistyttävä sinne varastoituneeseen ihmiskunnan perintöön. 41

Vaikka nuoret intellektuellit eivät olleet ideologisesti eivätkä käytännön poliittisissa kiistoissa yhtenäinen ryhmä heidän kulttuuria ja piilotajuntaakin jäsentävät käsityksensä voi tiivistää paradoksiin: mitä orgaanisemmaksi yhteiskunta haluttiin sitä painavammaksi intellektuellit punnitsivat oman persoonallisen merkityksensä. Myös nuori intelligentsia halveksi - vanhemman sukupolven tavoin - brutaaliksi ymmärrettyä liikemiesmentaliteettia ja kaupallista huvikulttuuria. 42 Kulttuurivallankumoukseen nuorten intellektuellien mielestä kykeni vain uuden ajan hengen tiedostava radikaali sukupolvi. Sen oli syrjäytettävä vanha oppineisto.

5. Valta on tietoa siitä, mitä ei voi tietää

Tiedostamaton, vietit ja seksuaalisuus olivat merkittävä osa identiteettiä, jonka kautta intellekuellit jäsensivät yhteiskuntaa. Monille estoista vapautuminen merkitsi useita samanaikaisia seksuaalisuhteita. 43 Jos ei ollut estoja ei voinut neuroosejakaan olla. Viettien uskottiin myös ilmaisevan rappeutumatonta ihmisyyttä. Taiteilijat ja kirjailijat tunsivat vetoa jungilaiseen libidoteoriaan. Mutta vaikka aktiivisen torjunnan teoria kävi aseesta puritanismin perintöä kantavaa sukupolvea vastaan, monille omat kokemukset psykoanalyysista olivat ongelmallisia. Radikaaleja ärsytti ammattimaisten psykoanalyytikkojen poliittinen konservatismi, eivätkä heidän tulkintansa tyydyttäneet heitä. 44 Tähän näyttää sisältyneen muutakin: psykoanalyytikon arvovalta ja analyysin hierarkkisuus ei sopinut asetelmaan, jossa analysoitavan intellektuellin piti oleman uuden Amerikan orgaaninen johtaja. 45

Esimerkiksi Randolp Bourne piti tosin mielenkiintoisena analyytikon hänen persoonallisuudestaan tekemää kartoitusta, mutta Bournelle oleellisempaa oli ristiita heidän maailmankatsomuksiensa välillä. Bourne uskoi selittävänsä analyytikon asenteita maailmankatsomuksensa avulla paremmin kuin analyytikko kykenisi selittämään hänen psyykettään. 46

Psykoanalyysista, taiteilijan ja intellektuellin asemasta taitettiin peistä myös nuoren sukupolven omassa keskuudessa. Alfred Kuttner kuvasi taiteilijaa neurootikoksi, joka taiteessaan jatkuvasti paransi itseään. Taiteilija eli jatkuvasti "jumalaisessa infantilismissa". 47 Kirjailija James Oppenheim piti Kuttnerin näkemyksiä absurdeina. Jos taiteilija on neurootikko, hänet voidaan psykoanalyysin kautta parantaa ja se merkitsisi taiteen loppua. Taiteilija ei voinut olla minkäänlainen infantiili, "alempi tyyppi". Taiteilijaksi synnyttiin. 48 Walter Lippmann, joka The New Republic-lehteen siirryttyään oli hylkäämässä sosialismin ja vitalismin, piti Jungin ajatuksia panteismina. Hän näki Freudissa ammattimaisen, yhteen erikoisalaan keskittyneen tieteellisen asiantuntijan. "Harvoin on ollut suurempaa teoriaa, joka on lähtökohdiltaan niin nerokkaan pragmaattinen." 49 Psykoanalyysi oli Lippmannille osa yhteiskunnallista työnjakoa, josta muodostui kansallinen kokonaisuus vasta johtavan, ammattimaisen intellektuelliluokan käsissä.

Mielen tiedostamaton alue oli valloittamaton manner, jonka hallinnasta kiisteltiin. Kuttner halusi selittää ja hallita taiteilijan ja kriitikonkin työsarkaa. Tätä Oppenheim ei voinut hyväksyä. Oppenheimin maailmankuva perustui taiteen integratiiviseen asemaan kansakunnan elämässä. 50 Hänelle nuoren sukupolven taiteilijat ja kriitikot olivat kansallisen kulttuurihengen kristallisoitumia, orgaanisia johtajia. Eiväthän tällaiset yksilöt voineet olla jatkuvassa infantiiliudessa. Siinä missä Lippmann halusi olla politiikan puolueeton ammattilainen ja organisoida yhteiskunnan toimintaa rationaalisesti, Oppenheim tahtoi yksilöllisen luomisvoiman kautta päätyä symbioottiseen yhteyteen kansakunnan hengen kanssa. Kummankaan näkemykseen ei sopinut "toinen", joka löysi heistä heille itselleen tuntematonta piilotajuntaa. Yksilön, uuden ajan johtavan persoonan oli oltava kokonainen intuition tulisesta häivähdyksestä kylmiin loogisiin ajatuksiin. Se joka tiesi sen, mitä ei voinut tietää oli moraalin hierarkkisessa asteikossa väistämättömästi muita ylempänä.

6. Mielen sosiaalinen sisältö

Psykoanalyyttiset teoriat elivät amerikkalaisessa yhteiskunnassa paljolti oppi-isistään riippumatonta elämää. Freud itse esimerkiksi vastusti radikaaleja teorioita vapaan seksin neurooseja parantavasta vaikutuksesta, ja korosti psykoanalyysin omaa autonomiaa ja erikoisluonnetta. Häntä hiersi amerikkalaisen kaupallisuuden lisäksi behaviorismin valta-asema Yhdysvalloissa ja pelko psykoanalyysin ajautumisesta psykiatrian osaseksi. Englantilaiselle oppilaalleen Ernest Jonesille hän kertoi suosionsa Yhdysvalloissa kasvaessa Amerikan olevan erehdyksen, "valtavan erehdyksen". 51

Erona Freudin ajattelun ja hänen innokkaimpien yhteiskunnallisten soveltajien kesken oli myös se, että Freudin metodit olivat lähellä 1800-luvun positivistista tiedemallia. Freud uskoi mielen kausaaliseen rakenteeseen ja myös analyysitilanteen laboratoriomaiseen objektiivisuuteen, vaikka hän toisaalta erottikin mielen aivojen rakenteesta. 52 Hänen aatteellisiin esikuviinsa kuuluivat ääripäiltään sekä Darwin että Nietzsche. 53 Freudin innokkaimmat popularisoijat olivat yleensä uusromantikkoja ja hyökkäsivät kärkevästi kaikenlaista positivistista ajattelutapaa vastaan.

Freudilaisuuden saapuminen Yhdysvaltoihin kertoo siitä, miten käsitys ihmismielestä vastasi mielikuvia yhteiskunnan hierarkkisista suhteista. Piilotajunnasta hamuttiin liittolaista sosiaaliselle nousulle. Tästä näkökulmasta katsottuna tiedostamaton ylipäätään vastasi niin kuin sinne huudettiin. Ihmismieleen liittyvä teoretisointi oli tärkeää erityisesti ylä- ja keskiluokalle, joille koulutuksen avulla hankittu sivistys oli se pääoma, jonka avulla toimeentulosta ja arvostuksesta kamppailtiin. 54 Ne jotka uskoivat edistykseen - ihmiskunnan jonkin asteiseen lainmukaiseen kehitykseen kohti parempaa ja syvempää rationaliteettia - uskoivat hyötyvänsä tiedostamattomasta. Toisaalta kehitysoptimismi leimasi koko amerikkalaista kulttuuria: ihmisen rationaaliseen kykyyn hallita elämäänsä ja yhteiskuntaa uskoivat myös ne, jotka eivät kallistaneet korvaansa opeille ihmismielen aktiivisesta torjunnasta. Vanhan sivistyneistön dualistisessa ihmiskuvassa tietoinen, sivistynyt rationaali piti pimeän eläimellisen ihmisessä kurissa. Tajunnan niin kuin yhteiskunnankin piti olla stabiili ja rakentua menneiden sukupolvien opetuksille. Nuorelle älymystölle tiedostamaton merkitsi dynaamista tunne-elämän vapautumista, yksilöllistä arvonnousua, osin kaikkivoipaa uskoa omaan johtoasemaan yhteiskunnassa, joka rakenteellisessa murroksessaan oli sekä pelottava että houkutteleva. Neuroosit se mieluimmin projisoi lähimpien yhteiskunnallisten vastustajiensa sisäisiksi ominaisuuksiksi, joista se itse uskoi vapautuvansa tai oli jo vapaa. Käytännössä erona ryhmien välillä oli lisäksi se, että Freudille myötämieliset olivat yleensä yhteiskunnallisesti suvaitsevaisempia kuin ne, jotka pitivät psykoanalyysia hölynpölynä.

Kari Tapani Koskela

Viitteet:

1. A. A. Brill ryhtyi kääntämään Freudin ennen sotaa kirjoittamia teoksia Amerikan markkinoille. Studien über Hysteria (yhdessä Josef Breuerin kanssa 1895) ilmestyi englanniksi 1909, Die Traumdeutung(1900) 1913, Psychopathologie des Alltagslebens(1901) 1914 ja Drei Abhandlungen zur Sexualtheorie(1905) 1910. American Journal of Psychology vol. 21, April /1910, 181-218 julkaisi Freudin luennot englanniksi.
2. S. Freud, Über Psychoanalyse, Gesammelte Werke (GW) VIII, London, 1943, 4-60; Nathan G. Hale Jr., Freud and the Americans. The Beginnings of Psychoanalysis in the United States, 1876-1917, New York,1971, 5-16; Seth Eichler, Freud in America, Journal of the American Psychoanalytic Association (JAPA) vol. 43, 3/1995, 835-837, 840-844.
3. Lewis Perry, Intellectual Life in America. A History, New York, 1984, 207-219; käsitys tiedostamattomasta ei suinkaan ollut Freudin keksintö, vaan sen juuret ulottuvat esihistoriaan asti. Henri F. Ellenberger, The Discovery of the Unconscious, New York, 1970, 3-14, 13-14, 199-210, 311-318, 406; Esa Roos, Tiedostamaton sielunelämä ja Freudin psykoanalyysi, Psykologia vol. 25, 1/1990, 19-22, Roosin mukaan Freud on löytänyt tiedostamattoman lainalaisuudet.
4. F.H. Matthews, The Americanization of Sigmund Freud: Adaptions of Psychoanalysis Before 1917, Journal of American Studies(JAS), vol. 1, April/1967, 45-46; Hale, 1971, 225-250; Freud suhtautui liikkeisiin vierailun yhteydessä antamassaan haastattelussa kielteisesti. Eichler, JAPA vol. 43, 848-849 Joissakin suuntauksissa suggestion uskottiin siirtävän neuroosit esimerkiksi vanhaan kenkään, jonka mukana vaivat voitiin sitten heittää pois. Finds Mind Cures as Old as History, The New York Times, 1.4.1914, 15.
5. Henry F. May, The End of American Innocence, London, 1960, 228-229. Bergsonin pääteoksia ovat mm L'Évolution créatrice(1907) ja L'Énergie spirituelle(1920), jonka J. Hollo suomensi 1923 nimellä Henkinen tarmo. Suomeksi on ilmestynyt myös "Nauru-tutkimus komiikan merkityksestä", suom. Sanna Isto ja Marko Pasanen, Helsinki, 1994.
6. Lippmann(1889-1974) oli journalisti ja kirjailija, jonka ura kosketti monien presidenttien lähipiirejä. Nuorena hän liikuskeli Greenwich Villagen sosialistipiireissä, oli sodan aikana radikaali vasemmistoliberaali ja siirtyi iän myötä poliittisesti yhä enemmän oikealle. Ronald Steel, Walter Lippmann and The American Century, Boston, Toronto, 1980.
7. Lippmann, A Preface to Politics, Ann Arbor,1962(1914), passim; Hale, 1971, 242-244; John P. Diggins, The Rise and the Fall of the American Left, New York, 1992, 53-54.
8. Freudin mielestä käsite Das Unterbewusstsein kuului kirjallisuuteen, mielikuvitukseen. Hän itse halusi käyttää käsitteitä Das Bewusste ja Das Unbewusste. Freud, GW vol. XIV, 1948, 225.
9. Hale, 1971, 397-414, 420-421, 430-431; sodan ja Red Scaren jälkeen populaarilehdistön asenne psykoanalyysiin oli selvästi kielteisempi muuttuakseen 1920-luvun lopussa taas myönteisemmäksi. Hale, The Rise and Crisis of Psychoanalysis in the United States. Freud and the Americans, 1917-1985, 1995, New York, 95-98.
10. William James pohti julkisesti Yhdysvalloisssa intellektuelli-käsitettä vuonna 1908. Intellektuelli tarkoitti moraalisesti itsenäistä, riippumattonta esseistiä, taiteilijaa, journalistia tai professoria, jolla oli ns. henkistä pääomaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. May, 1960, 39-40; Perry, 1984, 290; Thomas Bender, The New York Intellect, New York, 1988, 228; Diggins, 1992, 50.
11. Hale, 1971, 259-267.
12. Leslie Fishbein, The Radicals of the Masses 1911-1917, Chapel Hill, 1982, 36-42; Diggins, 1992, 93-100; Thomas Bender, Intellect and Public Life, London, 1993, 78-87; boheemi radikalismi, vulgaari freudilainen psykoanalyysi ja behaviorismi kiteytyivät 1920-luvun alussa newyorkilaisen Andre Tridonin teoksissa. Hale,1995, 69-72.
13. Matthews, 1967, 50-55.
14. Milton Cantor, Max Eastman, New York 1970, 116; Fishbein, 1982, 85.
15. Speaking of Psycho-Analysis, Vanity Fair vol. 5, December/1915, 53.
16. The Science of the Soul, The Masses, July/1916, 30-31.
17. What Causes Slips of the Tongue? Why Do We Forget?, The New York Times Sunday Magazine (NYTSM), 18.10.1914, 10; A Note on Forgetting, The New Republic (NR) vol. 1, 28.10.1914, 15-17; The Freudian Theory, NR vol. 2, 20.3. 1915, 182-183.
18. Filosofi George Santayana kutsui vuonna 1911 vanhaa akateemista sivistyneistöä ja siihen liityvää oppineisuutta genteel traditioniksi. Tämä kulttuuri oli Santayanan mielestä irrallaan todellisuudesta ja eristäytyi yhteiskunnasta, May, 1960, 11; Ellery Sedgwick III, The American Genteel Tradition in the Early Twentieth Century, American Studies vol. 25, 1/1984, 49-67; Steven Biel, Independent Intellectuals in the United States 1910-1945, New York, 1992, 19-20, 114.
19. Paul Elmer More, Aristocracy and Justice, Boston, 1915, 21, 29-37.
20. Matthews, 1967, 42-43.
21. Hale, 1971, 46, 418-419.
22. The Human Soul and the Scientific Prepossession, Atlantic Monthly(AM) vol. 122,December/ 1918, 798.
23. Lawrence Levine, Highbrow Lowbrow. The Emergence of Cultural Hierarchy in America, Cambridge, 1988, 176-177, 227.
24. Clergymen, Disguised, Study Conditions of Unemployed, NYTSM, 5.4.1914. 4.
25. Ellenberger, 1970, 240-245, 284; Hale, 1971, 35, 47-48, 64-65; Freudista ja ajan lääketieteestä Heini Hakosalo, Aivoanatomiasta introspektioon, Tiede ja Edistys 4/94, 301-311.
26. May, 1960, 32; Levine, 1988, 223; Bender, 1988, 212-213; Arnoldin Culture and Anarchy ilmestyi vuonna 1875.
27. May, 1960, 6, 12-13, 20, 393-396 ja passim.; Hale, 1971, 25-25, 41-42, 51-52; herrasmiesperinteestä myös Perry, 1984, 263-276; Bender, 1993, 3-47.
28. Yksi merkki viktoriaanisen kulttuurin sulkeutumisesta oli American Academy of Arts and Lettersin perustaminen vuonna 1904, Bender,1988, 219-220.
29. Richard Fox - T.J. Lears, Introduction teoksessa The Culture of Consumtion: Critical Essays in American History 1880-1980, ed. Fox - Lears, New York, 1983, xi-xii; kulutusyhteiskunnasta ja psykoterapiasta myös Philip Cushman, Constructing the Self Constructing America. Cultural History of Psychotherapy, Boston, 1995.
30. Keskeisen intellektuellin Randolph Bournen mielestä liike-elämän rutiini teki ihmisestä "kivikovan". Randolph Bourne, Youth and Life, New York, 1913, 33-39.
31. In the Mind of the Worker, AM vol. 113, March/1914, 375-382; The Professor, NR vol. 3, 10.7.1915, 257-258; Biel,1992, 16-29.
32. Biel, 1992, 40, 143-144. Learsin mukaan yhteiskunnallinen radikalismikin liittyi uusien asiantuntijoiden (mm. psykologien) markkinoimaan "terapeuttiseen eetokseen", joka kiristyvässä kilpailussa tarjosi pienelle ihmiselle uutta minuutta, harmoniaa, vitaalisuutta ja uskoa menestykseen. Fox - Lears, 1983, 7-8; kulutusyhteiskunnasta ja radikalismista myös William R. Taylor, In Pursuit of Gotham. Culture and Commerce in New York, 1992, 119-132.
33. Vuonna 1920 Yhdysvalloissa asui kaupungeissa enemmän väestöä kuin maaseudulla. New Yorkiin keskittyivät suuret kustannusyhtiöt ja lehtitalot. Harold V. Faulkner, The Decline of Laissez Faire 1897-1917. Economic History of the United States, Vol. 3, New York, 1968, 96,106-107; Bender, 1988, 206-209; Biel, 1992, 42-53, 85-87.
34. Floyd Dell, The Invincible IWW, The Liberator, May/1919, 9-11; Hutchings Hapgood, The Story of a Lover, New York, 1919, 102-104; Bourne, The Radical Will, ed. Olaf Hansen, New York, 1977, 172; Christopher Lasch, The New Radicalism in America 1899-1963. The Intellectual as a Social Type, London,1966, xv, 147, 256; James Gilbert, Writers and Partisans, New York, 1968, 25-26; Fishbein, 1982, 57-58, 68; Bender, 1988, 230.
35. Esimerkiksi Our Critics, The Seven Arts(SA) vol. 2, May/1917, 105-107, 111; Bourne, War and the Intellectuals, ed. Carl Resek, New York, 1964, 165-170.
36. Esim. Van Wyck Brooks, Three Essays on America, New York, 1970. Casey Blake puolestaan korostaa erityisesti The Seven Arts-lehden piirin ns. klassista tasavaltalaisuutta ja kriittistä suhtautumista pragmatismiin: toimintaa jäsensi etupyyteetön halu oikeudenmukaisuuteen. Casey Blake, Beloved Community: The Cultural Criticism of Randolph Bourne, Van Wyck Brooks, Waldo Frank and Lewis Mumford, Chapel Hill, 1990, 8-9 ja passim; ibid., The Young Intellectuals and the Culture of Personality, American Literary History, vol. 1, 3/1989, 510-534.
37. Bourne, 1964, 109-110, 117-121, 123; The Price of Radicalism, NR vol. 6, 11.3.1916, 161; The Letters of Randolph Bourne. A Comprehensive Edition, ed. Eric J. Sandeen, New York, 1981, 410-414.
38. Our Critics, SA vol. 2, May/1917, 113.
39. Intellectual Leadership in America, NR vol 1, 14.11.1914, 16-17; David Seideman, The New Republic, New York, London, 1986, 4, 6-10, 32-36, 38, 58; pragmatismista ja kulttuuriradikalismista John P. Diggins, The Promise of Pragmatism, Modernism and the Crisis of Knowledge and Authority, 1994, 108-157, 205-260, 291-299 ja passim.
40. Bourne, The History of a Literary Radical, ed. Van Wyck Brooks, New York, 1956, 303-306; Bourne, 1913, 46-52; Our Cultural Humility, AM vol. 114, 10/1914, 503-507; The Cult of the Best, NR vol 5, 15.1.1916, 275-277; Toward a National Culture, SA vol. 1, March/ 1917, 535-547; myös Paul F. Bourke, The Status of Politics 1909-1919: The New Republic, Randolph Bourne and Van Wyck Brooks, JAS vol. 8, 2/1974, 171-202.
41. Pääkirjoitus, SA vol. 1, January/1917, 267-268.
42. Heidän mielestään kaupallinen populaarikulttuuri ja sitä kuluttava yleisö oli yleensä jotenkin vajavaista ja jumiutunut latteuksiin. Osaa nuorta älymystöä kuitenkin kiehtoi suurkaupungin urbaaninen elämänmeno. The Professional Lowbrow, NR vol. 2, 10.4.1915, 248; Burlesquerie, The Masses, January/1916, 14-15; Broadway Night, The Masses, May/1916, 19-20; Pääkirjoitukset, SA vol. 2, June/1917, 201 ja vol. 1, December/1916, 153; Waldo Frank, Our America, New York, 1919, 173-174, 206-209, 214-215; Bourne, 1964, 113, 171; myös Leslie J. Vaughan, Cosmopolitanism, Ethnicity and American Identity: Randolph Bourne's "Trans-National America", JAS vol. 25, 3/1991, 456-459.
43. Promiskuiteettiset suhteet johtivat useimmiten mustasukkaisuusdraamoihin. Hapgood, 1919, 105-118, 130-133, 153-154; Emily Hahn, Romantic Rebels. An Informal History of Bohemianism in America, Boston, 1967, 182-184; Ellen Kay Trimberger, Feminism, Men and Modern Love: Greenwich Village 1890-1925 teoksessa Powers of Desire, ed. Ann Snitow et. al., New York, 1983, 133-139, 144-148; Biel, 1992, 143-163.
44. Hale, 1995, 57-69.
45. Freud itse tulkitsi potilaan haluttomuutta tai kyvyttömyyttä psykoanalyysissa kertoa analyytikolle analyysin kannalta ratkaisevia seikkoja, resistanssia osaksi potilaan neuroosia ylläpitävää repressiota. Tämä ja analyytikkoon kohdistuva tunteensiirto olivat parantumisen keskeisiä välineitä. Stephen A. Mitchell - Margaret J. Black, Freud and Beyond. A History of Modern Psychoanalytic Thought, New York, 1995, 6-8, 152-153.
46. Fishbein, 1982, 91-92.
47. .The Artist, SA vol. 1, February/1917, 406-412.
48. Pääkirjoitukset, SA vol. 1, February/1917, 390-394.
49. Freud and The Layman, NR vol. 2, 17.4.1915, 9-10; An Epic of Desire, NR vol. 7, 6.5. 1916, 21-22.
50. Pääkirjoitukset, SA vol. 1, November/1916, 52-53 ja March/1917, 504-506.
51. Über "Wilde" Psychoanalyse, Freud, GW vol. VIII, 1943, 118-125; Die Frage der Laienanalyse, Freud, GW vol. XIV, 1948, 209-286; Ernest Jones, Sigmund Freud: Life and Work, vol. 2, Years of Maturity 1901-1919, London, 1955, 60-67; Silas L. Warner, Freud´s Antipathy to America, The Journal of the American Academy of Psychoanalyses vol. 19, 1/1991, 141-155.
52. Matthews, 1967, 42; Hale, 1971, 179-180, 292-293, 433; Hale, 1995, 52-53; Mitchell - Black, 1995, 2-4, 19-20, 143, 224-225.
53. Ellenberger, 1970, 236, 271-278; Jyrki Hilpelä, Freud ja 1800-luvun filosofia, Psykoterapia 4-5/1988, 26-37; Ronald Lehrer, Freud´s Relationship to Nietzsche: Some Preliminary Considerations, Psychoanalytic Review Vol. 83, 3/1996, 363-394.
54. Erityisesti Yhdysvalloissa psykiatrian asiantuntijat karsastivat maallikoitten - ei-lääkärien - psykoanalyysia kohtaan tuntemaa intoa. Sodan jälkeen psykoanalyysi pyrki Yhdysvalloissa nopeasti lääketieteellistymään ja institutionalisoitumaan. Hale, 1971, 311-12; Hale, 1995, 25-26, 28-34, 37, 78.