Savonmies Aukusti Jalkanen (syntynyt 1883) kertoo ääninauhalla Tampereen yliopiston Musiikkitutkimuksen laitoksen Kansanperinteen arkiston kokoelmassa nuoruudestaan Helsingissä.
Serkkujen rohkaisemana Aukusti Jalkanen muutti Helsinkiin kesällä 1907. Ensimmäisen kesän elannosta huolehtivat jo aikaisemmin kaupunkiin asettuneet serkut, kunnes sitten syksyllä ansio löytyi hevosmiehenä, ajurin apulaisena. Serkkupoika tässäkin avusti, koska tämä oli ennen ollut ajurina ja järjesti suhteillaan Jalkasen ajuriksi. Tehtävänä oli rahdata hevospelillä rattaissa rakennustarvikkeita Munkkisaaresta. Töitä oli Jalkasen mukaan paljon ja hän viihtyi ensimmäisessä suuriruhtinaskunnan pääkaupungista hankkimassaan työpaikassa parisen vuotta. Asunto 24-vuotiaalla nuorukaisella oli kammarissa pihansyrjässä Uudenmaankatu kuudessa. Vuokraisäntä asui omassa talossaan samalla tontilla, ajomiehiä hänkin, mutta astetta arvokkaammassa vossikan toimessa. Jalkasen kaverina ajurina oli kuivalle maankamaralle töihin asettunut merimies, jonka vaatteet alkuun kuhisivat täitä. Rohdoskaupasta haettiin pulveria, ja vuokraisännältä heltisi uusi puhdas paita. Vanha paita poltettiin.
"Minä olin kova tanssimaan ja minä ussein kävin siellä Parkoffin vintissä. Siellä ol sitten yks semmonen nätti tyttö ja eikä minä huomant’ sitä sakilaiseksi, ei vuattehen puolesta vielä. Siellä ol niitä sakilaisia ja minä aattelin vähän, kun minä aina tanssin sen tytön kanssa, kun ne läpsi sitä naista kun me sivu mäntiin. Minä vähän uattelin että tässä on vähä semmosta vinnoo tässä mukana, ja mikä pimitti minut siitä. Kun lähettiin sieltä pois tanssista… että minä vielä läksin sen tytön kanssa… kun minä pyrin suatolle ja se lupas, että minä vielä läksin siihen sakkiin, kun ne piiritti sen siihen jo kun tultiin alas siihen kadulle, ne sakilaiset, että minä siitä en lähtenyt omille teille.No - - se yks jätkä läksen tytön kadun puolelle, minä kävelin seinän puolella. Minä kyllä piin vähän silmällä sitä. Yks porukka jäi sinne hännille siittä, jos tappelu tulloo ne on apuna siittä heti. Minä pidin kyllä silmällä sitä mutta yhtäkkiä ku se kadunpuoleinen jätkä pyörähtää siittä, minä otin kyllä siittä askelen taaksepäin, mutta kerkes nyrkillään hipasta tuosta, että huulesta ver läks. No, minä jäin seisomaan siihen, ja voi perkele kun ne nauroi kuin harakat siittä. Keljuttihan se vähän, mutta minkäs teit, kun sekkiin porukka ol siinä hännillä vielä, eihän siinä muuta, kun olis ollut ase niin sittenhän ne olis saanu kurissa pidetyksi, mutta ei passannut ruveta vastaan panemaan, en olis yksin pärjännä. Niitä kun oli kaks jätkää siellä talon takana vielä ja tyttö, ne sillä lailla kerkii siält varalta. No minä juoksen ylös siitä ja siellä on poliisi ja minä sanon että sehän on kumma kun tiällä ei suakkaan rauhassa kulukea siviili. ‘No kukas sitä löi?’ Minä sitten sanon, että sakilaisi kai ne ol. ‘No, missee ne ol?’ Minä sanon, jotta tuossa - - mäntiin sitten ja sitten siinä Heikinkatu ol se mikä nyt on Mannerheiminkatu, tavattiin se porukka sitten siinä. Siinä ei olt syyllistä ollenkaan! Ne sanovat, että se syyllinen män mänöjään. No, ehän minä yksinään mittään taida ja se sama jätkä oli siinä tytön vieressä joka minua löi. Rupesivat vain kiihtymään, että minä nyrkkiraudan kanssa niiden päälle hyökkäsin muka. No, siinä ei ol muuta kuin piä kippeenäs ja lähe menemään. Nenäliinalla painon huulta vuan, ettei vuatteet mene. Semmosia ne on."
"No sitten yks tappaus sattu tuossa Punavuorenkavulla. Yks herrasmies kuluki, ja mitä se lie niille sanonu, niitä ol par niitä jätkiä, niitä sakilaisia, nehän siellä on ihan pahimmat. Se herrasmies läks kävelemmään ja kaks juippia läks heti jäläkeen.
Minä seurasin jälestä ja se herra siin ol Tokankavun kulumassa, siinä ol kansankeittiö, siittä kulumasta män ovi ja se män sinne sitte ja ne jätkät män jälestä mutta minä en kehant männä että mikskä se kehittyy viime lopussa. Ne kerran kennen ne ottaavat se ei lyömätä jää. - - Se on niijjen vihhaan ku ei jouvu ja viina, viinasta pittää ihtensä erossa ja niistä sakilaisista, hyvä on olla Helsingissä."
"Esmerkiksi siinä työväentalolla niillä oli erityinen piirinsä siinä keskellä niill sakilaisilla, että niitä ei oo hyvä männä sivilin tanssittelmaaan. Olhan mulla tuttuja tyttöjä niitä kun ne niitä serkkuja ol tuolla tupakkaenkelinä tupakkatehtaalla. Yksiä sakilaisia ne ol nekkii. Niinku Savolaisen Hilda ja yks Helega, tupakkaenkeliä ne, niihinhän ne lyöttäyty. Niillä ol ne pitkät hammeet ja sakilaisilla levveet lahkeet poloven kohalta ahas ja suusta hyvin levveet. Ne ol ne tuntomerkit.
Mutta siittä, kun ne sakilaiset kerkes kovin häijyksi. Se ol Rööperin ja Sörkän sakki. Ne kun kohtas toisensa Esplanadilla, niillä ol kova tappelu keskenään. - - "